Turkin ulkoministeri vieraili Suomessa

Turkin ulkoministeri Ali Babacan sai Helsingin-vierailullaan Suomen vahvan tuen maansa EU-jäsenyydelle, mutta sen toteutumisen päivämäärä jäi yhä hämäräksi.

Babacan sanoi, että päivämäärän asettaminen auttaisi Turkkia viemään uudistuksiaan eteenpäin. Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi ministerien yhteisessä lehdistötilaisuudessa, että tarkkoja päivämääriä aletaan määritellä vasta sitten kun neuvottelut ovat loppusuoralla.

- Siihen tarvittaisiin kristallipalloa, jota minulla ei ole, Stubb sanoi.

Babacanin mukaan on toki selvää, että myös EU:n puolella tarvitaan työtä, ennen kuin unioni on valmis ottamaan Turkin vastaan. Stubb toisti vuorostaan Suomen pitävän kiinni siitä, että Turkin jäsenyysneuvotteluiden lopullisena päämääränä tulee olla EU:n täysjäsenyys, ilman erityisjärjestelyitä tai ehtoja.

EU on Stubbin mukaan toimielintensä puolesta valmis ottamaan Turkin jäseneksi, kunhan päätöksentekoa uudistava Lissabonin sopimus saadaan ensi vuonna voimaan. Poliittisen valmiuden saavuttamiseen voi mennä vielä aikaa, Stubb myönsi.

Toivoa Kypros-ratkaisusta

Ministerit kävivät läpi EU-aiheen lisäksi myös alueellisia kysymyksiä, kuten tilannetta Turkin naapurimaassa Irakissa. Babacanin mukaan Turkki taistelee vain terroristeja vastaan, kun se tekee iskuja kurdien sissijärjestöä PKK:ta vastaan Pohjois-Irakissa.

Babacan sanoi Helsingissä, että PKK on terroristijärjestö, jonka ovat sellaiseksi tunnustaneet niin EU, Nato kuin Yhdysvallat. Turkki ei voi sallia sen toimia maaperällään Pohjois-Irakista käsin, ministeri sanoi. Turkki iski Irakiin viimeksi eilen.

Kummatkin ministerit olivat toiveikkaita, että Kyproksen uuden presidentin Dimitris Christofiasin valinta voisi edistää neuvotteluja ja jaetun saaren jälleenyhdistymistä. Parhaillaan tunnustellaan neuvottelujen aloittamista uudelleen.

- Tämä vuosi on Kyprokselle ratkaiseva, Babacan sanoi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.