Turkistarhaajan ammuskelua puitiin oikeudessa

Oikeuslääketieteen professori Antti Penttilä on kesän ampumakokeiden jälkeen entistä vakuuttuneempi siitä, että orimattilalainen turkistarhaaja Markku Kuisma aiheutti potentiaalisen hengenvaaran monelle eläinaktivistille ampuessaan näitä kohti itsenäisyyspäivän yönä 1997. Professori Penttilää kuultiin todistajana Kouvolan hovioikeudessa tänään.

Hän ei nähnyt mahdolliseksi, että tarhaaja olisi voinut "merkata" jonkun eläinaktivistin aiheuttamatta tälle hengenvaaraa. Tämänkesäisissä ampumakokeissa kokeiltiin 4-millisten haulien läpäisykykyä, kun aiemmin oli haettu tietoja 5,2-millisten tehosta. Turkistarhaaja nimittäin kuvitteli ampuvansa pienemmillä hauleilla kuin todellisuudessa tapahtui.
-Potentiaalisen hengenvaaran kannalta ei kokoerolla ole olennaista merkitystä, tiivisti Antti Penttilä. Keskusrikospoliisin asetutkija Erkki Kulomäki ei hänkään nähnyt vaihtoehdoilla suurta eroa.
-Haulikko ei ole tarkoitettu tarkka-ammuntaan, vaan se on noin-ase . Jos sillä tähtää reilun 60 metrin päästä jalkoihin, parvi hajaantuu suunnilleen samanlaisesti molemmilla haulikoilla. Yläparvi osuu, ja osa hauleista menee maahan. Kulomäki arvioi pyydettäessä, ettei ampuisi ihmistä kohti vastaavissa oloissa.

Yhden laukauksen teorialle tukea

Tarhaaja Markku Kuisma sai ampumajälkien asiantuntijoilta tukea väitteelleen, että hän laukaisi kohti aktivisteja vain kerran. Professori Penttilän mielestä sekä Joni Purmosen että Jani Seppälän vammat ovat voineet syntyä yhdellä laukauksella, vaikka nämä itse pitivät sellaiseen asentoon vääntymistä mahdottomana. -Lienee mahdollista, että kaikkien uhrien vammat ovat syntyneet samalla laukauksella, arvioi Penttilä. Erkki Kulomäen mukaan aktivistien osumat sopivat pieneksi otannaksi yhdestä hauliparvesta.

Ei vaatteita sioille

Asiantuntijat torjuivat Kuisman puolustuksen väitteet siitä, että ampumakokeessa käytetyt siat olisi pitänyt pukea asianmukaisesti. Se ei olisi juurikaan muuttanut lopputulosta. Paljas sika on sopiva maali senkin takia, etteivät vaatteet suojaa ihmisenkään kaikkia vaarallisia osia, kuten kasvoja ja kaulaa.
-Jos ryhtyisimme vaatettamaan sikoja, kokeet veisivät kuukausikaupalla. Se tukkisi jo entuudestaan ruuhkaisen laboratorion, perusteli Erkki Kulomäki.

Professori Penttilän mukaan luoti itse asiassa lävistää hieman tehokkaammin lämmintä ihmistä kuin kuollutta eläintä. Kouvolan hovioikeus kuulee perjantaina vielä kahta todistajaa ja käy loppukeskustelun. Noin kuukauden sisällä on luvassa HO:n tulkinta siitä, mihin rikokseen Markku Kuisma syyllistyi ampuessaan kohti aktivisteja. Aktivistien osalta kiistellään siitä, rikkoivatko he kotirauhaa tunkeutuessaan yön pimeydessä turkistarhalle.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.