Turun latujupakka olikin aiheeton

Turussa nousi loppuviikosta kohu kouluille viikko sitten perjantaina lähteneestä viestistä. Siinä toivottiin, että opettajat ohjaisivat hiihtoa opettelevat oppilaat muualle kuin Impivaaran valaistulle pääladulle.

Liikuntapaikkamestari Jukka Virtanen, mitä kaupungin lähettämällä hiihtokirjeellä oikeastaan kouluilta haluttiin?

– Missään nimessä ei puhuttu hiihtokiellosta vaan toivottiin, että kun Impivaaraan tullaan isoina ryhminä, opettajat voisivat katsoa, ketkä lähtevät vaativalle reitille ja ketkä ohjataan muille reiteille. Syynä oli pienten lasten ja muidenkin turvallisuus.

Haluttiinko pienet koululaiset muualle pääladulta eli Nunnavuoren vaativalta lenkiltä?

– Kyllä se oli meidän toivomuksemme. Hiihdon opettelupaikoiksi toivottiin lyhyempiä reittejä, jotka ovat tasaisemmassa maastossa. Eritasoisia hiihtäjiä on toki monessa ikäluokassa.

Oliko taustalla muita kuin turvallisuussyitä?

– Ei, kyllä turvallisuus oli lähtökohtamme. Lehtijutussa mainittiin himohiihtäjien toiveet, mutta kyllä kyseessä oli meidän arviomme tilanteesta ja käytöstä. Impivaarassa on Turun ainoa tykkilumitettu hiihtopaikka, ja se on ollut kovassa käytössä.

Oliko takana jotakin jo tapahtunutta turvallisuuteen liittyvää?

– Ei, ainakaan mitään isompaa ei ole sattunut. Halusimme, ettei satukaan.

Ovatko opettajat olleet kaupunkiin yhteydessä viestin saatuaan?

– Yksi opettaja on ollut yhteydessä. Hänen kanssaan on keskusteltu, ja asia on ymmärretty puolin ja toisin.

Tiedättekö, onko muualla Suomessa lähetetty kouluihin vastaavia suosituksia?

– En osaa sanoa, minulla ei ole sellaista tiedossa.

Missä muualla lapsiin on suhtauduttu kielteisesti tai lapsikielteisyyttä on epäilty? Onko lapsikielteisyys yleistymässä? MTV3 jatkaa aiheen puimista lauantaiaamuna.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.