Turussa juhlittiin Agricolaa koko päivän

Suomen kielen isän Mikael Agricolan opintietä ja hänen saavutuksiaan muisteltiin erilaisten alustusten ja musiikkiesitysten avulla.

Mikael Agricolan elämäntyötä ja sen merkitystä nykypäivälle on pohdittu Mikael Agricolan juhlavuoden valtakunnallisessa pääjuhlassa. Turun konserttitalossa järjestettyyn juhlaan osallistui myös presidentti Tarja Halonen.

Agricolan opintietä ja hänen saavutuksiaan muisteltiin erilaisten alustusten ja musiikkiesitysten avulla.

Ennen pääjuhlan alkua julkistettiin näköispainos Agricolan vuonna 1544 ilmestyneen Rucouskirjan kalenteriosasta. Se sisältää piirroskuvat 24:stä terveyttä tuottavasta yrtistä.

Kirjan kalenteriosaa on sanottu ensimmäiseksi suomalaiseksi tietosanakirjaksi. Se sisältää monenlaisia ohjeita muun muassa ajanlaskusta, terveydenhoidosta, lastenkasvatuksesta, koulutuksesta ja psykologiasta.

Juhlapäivän vietto alkoi jo aamulla juhlajumalanpalveluksella Tuomiokirkossa. Kirkkokansa sai kuulla arkkipiispa Jukka Paarman saarnaavan Agricolan aikaisella suomen kielellä.

Jumalanpalveluksen jälkeen Tuomiokirkon seinän vieressä seisovalle Agricolan patsaalle laskettiin seppele ja rinteeseen lähelle patsasta istutettiin saarni.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.