Mainos

Turvapaikanhakija oli vuotaa kuiviin vastaanottokeskuksessa – ensihoito odotti ulkona 20 minuuttia

Itsemurhaa yrittänyt turvapaikanhakija odotti ensihoidon apua 20 minuuttia Kirkkonummella. Ensihoito oli saapunut paikalle, muttei voinut mennä sisälle ennen poliisia. Vastaanottokeskuksesta käsin tilanne tuntui oudolta, mutta toimintatavan taustalla on yleinen ensihoidon ohjeistus.

Turvapaikanhakija viilsi ranteensa Evitskogin vastaanottokeskuksessa Kirkkonummella viime keskiviikkona. Paikalle hälytettiin apua ja pian saapuivatkin ensihoidon helikopteri ja ambulanssi.

Pelastushenkilökunta ei kuitenkaan mennyt heti sisälle vastaanottokeskukseen auttamaan loukkaantunutta turvapaikanhakijaa.

– Pakolaisohjaajamme meni pyytämään heitä sisään ja he vastasivat saaneensa määräyksen, että pitää odottaa poliisia, kertaa vastaanottokeskuksen johtaja Pekka Sinisalo MTV Uutisille.

– Täältä katsottuna se tuntui oudolta, koska tilanne oli ihan rauhallinen. Ohjaajat olivat saaneet sidottua turvapaikanhakijan ja talossa oli useampi vartija.

Poliisi kohteeseen aina ennen ensihoitoa

Syynä ensihoidon toimintaan ovat yleiset turvallisuussäädökset, sanoo osastonylilääkäri Teuvo Määttä HUS:in ensihoidosta.

Kaikissa tehtävissä, joihin liittyy väkivaltaa tai ampuma- tai teräaseita, hälytyksen saa ensihoidon lisäksi myös poliisi ja poliisi menee sisään kohteeseen ensimmäisenä.

– On paljon sellaisia tilanteita, joissa hätäkeskukselle annettu tieto on epäluotettavaa ja siksi täytyy mennä turvallisimman kautta silloinkin, kun olemme saaneet tiedon, että henkilö on vaaraksi vain itselleen, Määttä selittää.

– Me voimme kuitenkin hätäkeskuksessa turvautua vain tavallisen kansalaisen hätävarjeluun, laillinen voimankäyttö on poliisin asia.

Määttä vakuuttaa, ettei sillä, että tehtävä oli vastaanottokeskuksessa, ole tekemistä ensihoidon toiminnan kanssa.

Lähin vapaa poliisipartio heti paikalle

Se, että poliisia täytyi odottaa, oli Määtän mukaan tilanteessa poikkeuksellisinta. Hän sanoo, että poliisia ei joudu vastaavissa tilanteissa odottamaan yleensä lainkaan.

Komisario Petri Lillvis Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että tälläkin kertaa lähin vapaa poliisipartio oli lähtenyt paikalle heti, kun oli saanut tilanteesta hälytyksen.

Aina lähimmän vapaan poliisipartion ja tehtävän sijainti ei vaan kohtaa.

– Evitskogiin tietysti kestää oma aikansa. Meillä on Länsi-Uudellamaalla noin 70 000 hälytystehtävää vuodessa ja keskimäärin kiireellisimpiin paikkoihin päästään kahdeksassa minuutissa. Nyt ei tapahtuman ja lähimmän partion sijainti täsmännyt, Lillvis kertoo.

”Ratkaisut sen hetkisten tietojen perusteella”

Tällä kertaa tilanne päättyi hyvin: suuri osa vastaanottokeskuksen työntekijöistä on Punaisen Ristin työntekijöitä, jotka ovat saaneet ensiapukoulutuksen, ja he pystyivät antamaan turvapaikanhakijalle apua, kun ensihoito ei vielä päässyt rakennukseen.

Viranomaisten mukaan ohjeistus, että ensihoidon täytyy odottaa poliisia aina, jos tapaukseen liittyy teräaseita, on tällaisista yksittäisistä tapauksista huolimatta perusteltu. Lillvis on asiassa yhtä mieltä Määtän kanssa.

– Eihän tämä ole minun asiani arvioida, mutta sanoisin, että koska partiot tekevät päätöksiä tapahtumahetken usein vajavaistenkin tietojen pohjalta, ei ole reilua arvioida ensihoidon sen hetkisiä ratkaisuja myöhemmin saatujen tietojen valossa, hän huomautta.

– Vastaanottokeskukset ovat haastavia paikkoja, vaikka niissä onkin yleensä mennyt kaikki ihan hyvin.

Asiasta kerrottiin ensimmäisenä Suomen Kuvalehden blogikirjoituksessa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.