Turvapaikanhakijoita tulossa Suomeen roimasti enemmän - Lakkautettu keskus avataan uudelleen

Turvapaikanhakijoita voi tämän vuoden aikana tulla Suomeen jopa 8000, arvioi Maahanmuuttovirasto.

Alkuvuoden aikana turvapaikanhakijoita on saapunut jo noin 3400. Viime vuonna tulijoiden kokonaismäärä oli 3651, joista 1346 sai myönteisen päätöksen.  

Viranomaiset reagoivat hakijamäärän kasvuun lisäämällä vastaanottokapasiteettia. Kesäkuun lopulla Maahanmuuttovirasto päätti, että Punkalaitumen vastaanottokeskus Pirkanmaalla avataan uudestaan.   

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Juha Similä kertoo, että virasto sai tänään sisäministeriöltä valtuutuksen myös Ruukin vastaanottokeskuksen uudelleen avaamiseen.  
Siikajoen kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevaa 150-paikkaista keskusta tulee ylläpitämään SPR.    

Lisävoimia myös hakemusten käsittelyyn  

Kesäkuun lisätalousarviossa eduskunta myönsi vastaanottokeskuksille 19,5 miljoonaa euroa lisärahaa. Lisäksi Maahanmuuttovirasto sai 0,7 miljoonaa euroa määräaikaisten hakemuskäsittelijöiden palkkaamiseen.

Syyskuun alussa nämä 25 uutta käsittelijää aloittavat työnsä päätössuman purkamisessa. Tällä hetkellä hakemuksia käsittelee noin 75 työntekijää.  

Sisäministeriön maahanmuutto-osaston osastopäällikön Jorma Vuorion mukaan sisäministeriön tavoite on säilyttää tälle vuodelle saatu lisäresurssi pysyvänä. Sekään ei välttämättä riitä. 

 -Lisätalousarviossa laskettiin, että tällä lisäresurssilla pärjäämme vuoden loppuun. Hakijoiden määrän kasvu on kuitenkin sitä luokkaa, että todennäköisesti joudumme seuraavan lisäbudjetin yhteydessä hakemaan vielä lisää rahoitusta maahanmuuttopuolelle, Vuorio arvioi.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.