Tusk Brexitistä: Poliittiset seuraukset olisivat täysin arvaamattomia

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk puhui Helsingissä voimakkaasti EU:n yhtenäisyyden puolesta. Tuskin mukaan Britannian EU-eron poliittiset ja geopoliittiset seuraukset olisivat täysin arvaamattomat. 

Hänen mukaansa läntisen yhteisön olisi syytä pysyä nykyisessä maailmantilanteessa yhtenäisenä.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa neuvotellut Tusk myönsi, että toiveikkuuden säilyttäminen on tuoreiden brittiläisten mielipidekyselyiden valossa käynyt vaikeammaksi. 

– Mutta tilanne on vielä 50-50. Kaikki on mahdollista, Tusk sanoi Kesärannassa. 

Tuskin mukaan Britannian ero EU:sta heikentäisi väistämättä sekä unionia että Britanniaa. Hänen mukaansa näin kävisi juuri silloin, kun brittien ajatukset EU:n kehittämisestä ovat saaneet enemmän vastakaikua eri puolilla Eurooppaa. 

– Britannia on saavuttanut EU:ssa avainvaltion aseman, jonka ääntä kunnioitetaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan aiemmin, Tusk muistutti. 

Britannian kansan mielipidettä pitää Tuskin mukaan kunnioittaa, mutta EU:lla on myös velvollisuus tehdä omat perustelunsa selviksi. 

– Voin rehellisesti sanoa, että se (brexit) olisi valtava virhe niin meidän kuin heidän kannaltaan. 

Tusk tapaa Helsingissä myös presidentti Sauli Niinistön.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.