Tutkija: Vain skandaali Soinin ympärillä voisi estää vaalivoiton

Vain puoluejohtaja Timo Soiniin liittyvä skandaali voisi vakavasti mutkistaa perussuomalaisten matkaa vaalivoittoon. Näin arvioi MTV3:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlund Åbo Akademista.

– Mutta enpä usko, että mitään skandaalia hänen persoonansa ympärillä nyt kuitenkaan syntyy. Se olisi ehkä ainoa todellinen riski. Kyllä tässä vaiheessa pitäisin perussuomalaisten suurta vaalivoittoa varmana.

Grönlundin arvio liittyy Helsingin Sanomien teettämään kyselyyn, jonka mukaan perussuomalaiset on Suomen toiseksi suurin puolue 18,4 prosentin kannatuksellaan.

Grönlund muistuttaa, että tulos ei ole äkillinen käänne, vaan perussuomalaisten nousu on ollut vakaata jo pitkään. Sen sijaan on mysteeri, kuinka aktiivisesti uurnille lopulta lähdetään.

Grönlund pitää toisaalta mahdollisena, että muista puolueista siirrytään uinumaan sohville. Jos perussuomalaiset samalla saavat viime vaaleissa nukkuvia uurnille, puolueen kannatus voi olla jopa selvästi suurempi kuin nyt tehtyjen kyselyjen perusteella.

Suurten puolueiden järjestys näyttää kaikkiaan vielä hyvin avoimelta, Grönlund sanoo. Kiivasta kampanjointia on nyt edessä kuukausi.

– Kyllä edelleen näyttäisi siltä, että kokoomuksen ykköspaikka on melko varma. Mutta mikäli tämä perussuomalaisten rakettimainen nousu vaan jatkuu, niin kyllä kuukaudessa ehditään vieläkin korkeammalle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.