Tutkijan yllätysväite: Äänestysprosentti saattaakin nousta

Tutkijan mukaan äänestysprosentti maaliskuun eduskuntavaaleissa saattaa pikemminkin nousta kuin laskea.

Turun yliopiston professori Heikki Paloheimon mukaan halukkuus äänestää on nyt suurempaa kuin neljä vuotta sitten. Tosin nuorten äänestysaktiivisuus on romahtamassa ja myös eläkeläisten äänestysinto laskee.

65 prosenttia kansalaisista aikoo äänestää tulevissa vaaleissa. Neljä vuotta sitten vastaava luku ennen vaaleja oli viisi prosenttiyksikköä pienempi. Tiedot perustuvat MTV3:n uutisten syksyllä teettämään suureen vaalipiirikohtaiseen gallupiin.

-Tämän perusteella olisi oikeastaan mahdollista, että äänestysaktiivisuus maaliskuun vaaleissa saattaisi nousta jopa suuremmaksi kuin mitä se oli neljä vuotta sitten, Paloheimo arvioi.

Tulos olisi yllätys, sillä eduskuntavaaleissa äänestysprosentti on vajonnut vuosi vuodelta. Eläkeläisten äänestysinnon laskuun syyksi tutkija epäilee eläkeläisten pohjaosan leikkauksesta syntynyttä katkeruutta.

Paloheimo tekee suomalaisten äänestämisestä laajaa tutkimusta.

(MTV3)

Katso Timo Haapalan juttu
(Seitsemän uutiset 14.01.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.