Tutkijat etsivät tupakointigeeniä

Kansainvälinen tutkijaryhmä ryhtyy selvittämään tupakalle altistavaa geeniä. Tutkijoiden tavoitteena on löytää geeni, joka selittäisi miksi eräiden ihmisten on vaikea lopettaa tupakointia. Samalla selvitetään tupakoinnin lopettamiseen liittyviä muita tekijöitä. Myös tutkimusmaiden väliset tupakkakulttuurin erot kiinnostavat. Hankkeessa tutkitaan tuhatta suomalaista ja australialaista perhettä.

Tutkimustulosten avulla yritetään kehittää parempia hoitokeinoja henkilöille, joilla on vaikeuksia lopettaa tupakointi. Hankkeeseen osallistuu tutkijoita Suomesta, Yhdysvalloista ja Australiasta.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.