Tutkijat selvittävät, miksi Turun palo levisi niin tuhoisasti

Onnettomuustutkintakeskus on ryhtynyt selvittämään, miksi pienkerrostalon tulipalo Turun Raunistulassa levisi niin tuhoisasti.

Tulipalossa kuoli ainakin yksi asukas, kuusi vietiin sairaalaan ja rakennus tuhoutui pahasti.  

Tutkijat ovat aloittaneet työnsä palopaikalla Virusmäentiellä yhdessä poliisin ja pelastuslaitoksen kanssa. Vielä iltapäivälläkään raunioita ei voitu kokonaan tutkia kuumuuden ja romahdusvaaran vuoksi.  

Kaksikerroksinen puinen pienkerrostalo on rakennettu tiettävästi vuonna 1920, kertoo johtava tutkija Kai Valonen Onnettomuustutkintakeskuksesta.  

- Meitä kiinnostaa se, miksi ja miten palo pääsi leviämään suureen määrään asuntoja niin hengenvaarallisesti ja mitä se kertoo tämänkaltaisista rakennuksista. Ovatko senaikaiset rakentamistavat esimerkiksi soveltumattomia tähän päivään, Valonen pohtii.  

Tutkijoita kiinnostaa myös se, miten rakennuksen omistajat ja asukkaat itse ovat huolehtineet rakennuksen turvallisuusasioista. Valosen mukaan on mahdollista, että tutkinta tarjoaa näkökulmia nykyisin käytävään keskusteluun puukerrostaloista.  

Raunistulan palotalo oli normaali vuokra-asuntotalo, sanoo tulosaluejohtaja Leila Visa Turun kaupungin hyvinvointipalveluista. Turun kaupungin asumispalvelut ei hänen mukaansa ollut vuokrannut taloa, vaan asukkaat olivat tehneet vuokranantajan kanssa itse vuokrasopimukset.  

Visa ei ota kantaa siihen, asuiko talossa sosiaalihuollon asiakkaita. Hänen tietojensa mukaan taloyhtiössä on ollut useita omistajia ja vuokranantajia.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.