Tutkimus: Ikäsyrjintä hellittämässä

Ikäsyrjintä näyttää tuoreen tutkimuksen mukaan hellittävän. Ikään ei suhtauduta työhönotossa enää niin ehdottomasti kuin muutama vuosi sitten.

Ikäsyrjintää koskevan tutkimuksen teki HRM Partners yhteistyössä Henkilöstöjohto ryhmä HENRY ry:n sekä Svenska Handelshögskolanin kanssa. Tutkimuksessa lähetettiin kyselylomakkeet yli 3500 työnantajalle ja työttömälle. Vastauksia saatiin yli 1000 kappaletta.

HRM Partners ryhtyi tutkimaan iän merkitystä rekrytoinneissa 90-luvun puolivälissä kiihtyneen keskustelun seurauksena. Kolmen tutkimuksen jälkeen trendi näyttää selvältä: ikäsyrjintä on hellittämässä. Iän merkityksen uskotaan laskevan selvästi myös jatkossa. Kaikista kyselyyn vastanneista 53 prosenttia arveli iän merkityksen laskevan tulevaisuudessa, kun taas 27 prosenttia arveli sen kasvavan.

Työhönottajat suhtautuivat kaikkiin ikää koskeviin kysymyksiin optimistisemmin kuin työnhakijat, mikä johtuu vaikeammasta elämäntilanteesta työttömien kohdalla. Toisaalta työnhakijatkin olivat nyt optimistisempia kuin kaksi vuotta sitten. Lisäksi työnantajat arvostavat kokemusta aiempaa enemmän. Tutkimuksen mukaan suomalaisessa työelämässä rekrytoidaan mieluiten 30-39 -vuotiaita. Kuitenkin 40-49 -vuotiaina työntekijöiden arvioitiin olevan parhaimmillaan työelämässä.

Suomessa nousujohteisen työuran huippu saavutetaan tutkimuksen mukaan reilun 47 vuoden iässä. Aiempiin tutkimuksiin verrattaessa uran huippu saavutetaan yhä vanhemmalla iällä. 47:n vuoden ikä näyttäisi olevan myös työelämän kaaren taitekohta eli keskimäärin tämän ikäisenä iästä arvioidaan tulevan este työnhakutilanteessa. Vuoden 1996 tutkimuksessa iästä tuli este keskimäärin 45:n vuoden iässä eli suhtautuminen on tältäkin osalta muuttunut selvästi.

Ikääntyvien ihmisten on helpompi saada työtä pienestä yrityksestä kuin suuresta. Pienten yritysten on saatava työvoimaa, joka on saman tien tuottavaa. Lisäksi pienemmät yritykset yrittävät pitää työvoiman vaihtuvuutta alhaisena, mihin auttaa juuri iäkkäämpien työntekijöiden työhönotto.

Aihetta ei enää syytä tutkia

Tutkimuksesta vastanneen Staffan Kurtenin mielestä aihetta ei ole enää syytä tutkia viime vuosien tapaan suurennuslasin kanssa. Kurten pelkää tutkimusten kääntyvän itseään vastaan, kun aihetta tutkitaan ja keskustelua pidetään yllä vaikka tilanne on jo helpottumaan päin.

-Muutenkin tulisi vähentää sanojen ikärasismi ja ikäsyrjintä käyttöä, koska ne ylläpitävät asenteita, lisäsi Kurten. Hänen mukaan voitaisiin mieluummin tarkastella yritykselle tai alalle sopivaa ikäjakaumaa. Ikäjakaumaa voisi käsitellä strategisena kysymyksenä. Kuhunkin tapaukseen sopii tietty sekoitus kokemuksen tuomaa varmuutta ja viisautta sekä nuoruuden ennakkoluulottomuutta ja dynamiikkaa.

-Lisäksi meidän täytyy muistaa, että ikä on harvoin tärkein tai ainoa valintakriteeri rekrytoinneissa työelämässä. Se on yksi kriteeri muiden joukossa, arvioi Kurten. Kun työnhakija valintatilanteessa ei tule valituksi ja pettyy on helppo syyttää ikää vaikka syy usein onkin ihan muissa asioissa, hän jatkaa.

Asenteet muuttuvat suurten ikäluokkien mukana

Kurtenin mukaan ikäongelma saattaa korjaantua itsestään sitä mukaa kuin suuret ikäluokat vanhenevat. Suuret ikäluokat vetävät asenteita mukanaan. Kymmenen vuotta sitten suurten ikäluokkien edustajat rekrytoivat itseään hieman nuorempia eli noin 30-vuotiaita hakijoita. Suuret ikäluokat ovat nyt saavuttaneet reilun 50-vuoden iän ja samalla myös heidän palkkaamiensa työntekijöiden ikä on noussut samaa tahtia.

Naisten vuosisata alkanut

Yleisesti ikäsyrjinnän uskotaan kohdistuvan varsinkin naispuolisiin työnhakijoihin. Nuorten naisten kohdalla lasten hankkimisen pelätään muodostuvan yritykselle rasitteeksi. Myös lasten hoitopaikkojen tilannetta kysellään. Vanhemmalla iällä jopa naispuolisen hakijan vanhempien hoitamistarve voi koitua esteeksi työn saamiselle. Kurten arvioi aikojen muuttuvan. Hänen mukaansa alkanut vuosisata voisi olla naisten vuosisata, kun päättynyt vuosisata oli miesten.

Kurtenin mukaan naisissa on paljon käyttämättömiä voimavaroja. Hän mainitsee esimerkiksi jo lapset hankkineen naisen, joka on kerännyt paljon hyödyllistä kokemusta tämän "Oy Perhe Ab":n hoitamisesta. Myös tunneäly on noussut korkean arvostuksen kohteeksi. Tämä piirre on Kurtenin mukaan voimakkaammin esillä juuri naisilla.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.