Tutkimus: Into perustaa oma yritys hienoisessa laskussa

Yrityksen perustaminen houkuttelee yhä harvempaa. Tieto käy ilmi tuoreesta Yrittäjyysilmapuntari-tutkimuksesta, jota varten haastateltiin yli 2 000:ta ihmistä.

Suomalaiset näyttäisivät suhtautuvan yrittäjyyteen hieman kielteisemmin kuin vuosi sitten. Yrittäjyys houkuttelee silti lähes kolmasosaa vastaajista. Osuus on pari prosenttia pienempi kuin vuosi sitten. Vielä viisi vuotta sitten lukema oli 46 prosenttia.

Enemmistö kuitenkin pitää yrittäjyyttä työllisyyden avaimena. Vastaajien mukaan yrittäjyyteen ei silti kannusteta riittävästi koulussa. Positiivisimmin yrittäjyyteen suhtautuvat 15–24-vuotiaat.

Yrittäjyysilmapuntari-tutkimus tehtiin kahdessa osassa. Yrittäjyyden ilmapiiriä mitattiin Suomalaisen Työn Liiton ja Suomen Yrittäjien kyselyssä, johon vastasi melkein 1 100 uusyrittäjää. Taloustutkimuksella teetetyssä tutkimuksessa kartoitettiin puolestaan lähes 1 200 kansalaisen mielipiteitä yrittäjyydestä.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.