Tutkimus: Joka kolmas varusmies kuormittaa kehoaan liikaa

Liikunnan lisääntyminen varusmieskoulutuksessa kuormittaa kolmasosalla liikaa kehoa, ilmenee Jyväskylän yliopiston liikuntatieteen väitöstutkimuksesta.

Kuormitusta tapahtuu eniten niillä, jotka kuntoilevat muita innokkaammin peruskoulutuksen aikana. Kunnon lähtötaso tai lihavuus ei tutkimuksen mukaan vaikuta ylikuormitukseen.

– Kannattaa levätä, jos keho kertoo levon tarpeesta ja se on mahdollista. Varusmiesten kunto nousee parhaiten levon ja rasituksen rytmityksellä, sanoo tutkija Minna Tanskanen.

Palvelusaikaa edeltävä hyvä kunto auttaa varusmiehiä välttämään sairauksia. Se helpottaa myös sopeutumista harjoitteluun.

Osa tutkittavista sai maastoharjoituksen aikana lisäenergiaa proteiinipitoisista energiapatukoista.

– Taistelumuonapakkausten sisältöä kannattaisi päivittää nautittavammaksi ja helppokäyttöiseksi. On huomioitavaa, että taistelupakkauksista syötiin vain reilut puolet, siis vähemmän kuin oli energiantarve, Tanskanen pohtii.

Valmennuksen alaan liittyvä väitöskirja tarkastetaan ensi kuussa Vuokatissa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.