Tutkimus: Lapsen motoriikka ja lukutaito kulkevat käsi kädessä

Alakoululaisilla hyvä motoriikka sekä luku- ja laskutaidon oppiminen kulkevat käsi kädessä, kertoo tuore tutkimus.

Ne lapset, joiden motoriset taidot olivat ensimmäisellä luokalla muita heikommat, saivat huonompia tuloksia myös luku- ja laskutaidon testeissä. Yhteys näkyi vielä kolmannellakin luokalla.

Tutkimus tehtiin Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen yhteistyönä. Mukana oli 174 kuopiolaislasta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.