Tutkimus: Myös kiusaajaa uhkaavat mielenterveysongelmat

Kiusaaminen kasvattaa tänään tarkastettavan väitöskirjan mukaan nuoren riskiä sairastua mielenterveyshäiriöihin ja ajautua jopa itsemurhaan.

Lääketieteen kandidaatin Anu-Helmi Luukkosen tutkimus osoittaa lisäksi, että kiusaaminen on yhteydessä väkivaltarikoksiin.

– Kiusaamiskäyttäytyminen – joka siis kattaa sekä kiusaajien, kiusattujen että näiden yhdistelmäryhmän kiusaaja-kiusattujen toiminnan – yhdistyy hyvin vaikeisiin ongelmiin nuoruudessa. Esimerkiksi kiusatuilla pojilla on tavallista suurempi riski ahdistuneisuushäiriöihin ja erityisesti sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Kiusaajatytöillä on suurentunut riski itsemurhiin, käytöshäiriöihin ja päihdehäiriöihin.

Ovatko kouluampujat aina kiusattuja?

Kiusaaminen on liitetty monissa aiemmissa tutkimuksissa esimerkiksi kouluampumisiin. Luukkosen mukaan yhteys ei ole kuitenkaan yksiselitteinen.

– Kun kouluampujia on tutkittu USA:ssa, FBI:n mukaan 70 % ampujista on kiusattuja. Suomessa kouluampumisilla uhkaajista yli puolet on kiusattuja. Sen tutkimuksen valossa näyttää siis siltä, että heillä olisi lisääntynyt riski väkivaltaan. Suurempien aineistojen perusteella, joihin lukeutuu myös oma tutkimukseni, kiusattujen riski tällaiseen väkivaltarikollisuuteen ei ole kuitenkaan millään tavalla koholla.

Kivakoulu-hanke auttaa kiusaamisen kitkemisessä

Anu-Helmi Luukkonen korostaa, että nuorten kanssa työskentelevien opettajien ja terveydenhuollon ammattilaisten tulisi kiinnittää enemmän huomiota kiusaamiseen ja tarvittaessa ohjata nuoria herkemmin nuorisopsykiatriseen arvioon.

Hän kehuu reilussa kahdessa tuhannessa koulussa käytössä Kivakoulu-ohjelmaa.

– Sillä on saatu erinomaisia tuloksia kiusaamisen hillitsemisessä; kiusaamista on voitu vähentää noin puoleen aiemmasta.

– Vastaavat hankkeet, joissa ei jätetä nuoria painiskelemaan ongelman kanssa keskenään, vaan joihin otetaan mukaan myös aikuiset, ovat tehokkaita ja niitä kannattaa ehdottomasti jatkaa.

Luukkosen tutki väitöskirjaansa varten yli viittäsataa alaikäistä nuorta Oulun yliopistollisen sairaalan suljetulla psykiatrian osastolla vuosituhannen alussa. Väitöskirja tarkastetaan tänään puoliltapäivin Oulun yliopistossa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.