Tutkimus: Suomi on naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa

Suomalaisista naisista 47 prosenttia on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen, kertoo tuore EU-tutkimus. Viimeksi kuluneen vuoden aikana väkivaltaa on kokenut kymmenen prosenttia suomalaisnaisista.

Tutkimuksen mukaan Suomi on naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa. Suomalaisnaisia enemmän väkivaltaa kohtaavat vain tanskalaiset naiset.

Ihmisoikeusliiton tutkimuspäällikkö Milla Aaltonen luonnehtii lukuja järkyttäviksi.

– Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ihmisoikeusloukkaus, jonka yleisyys on ollut pitkään tiedossa. -- Vaadimme viranomaisilta myös lisätietoa toistaiseksi tutkimattomien väkivallan muotojen, kuten kunniaan liittyvän väkivallan, yleisyydestä Suomessa. Poliittisen päätöksenteon on pohjauduttava tutkittuun tietoon, Aaltonen sanoo tiedotteessa.

EU:n perusoikeusviraston tutkimukseen haastateltiin yhteensä 42 000 naista kaikista 28 EU-maasta. Suomalaishaastateltavia oli mukana noin 1500.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.