Tutkimus: Unettomuus yhteydessä ennenaikaiseen kuolemaan

Jokaöinen unettomuus on yhteydessä ennenaikaiseen kuolleisuuteen, kertoo suomalaistutkimus. Yhteys ennenaikaiseen kuolleisuuteen havaittiin erityisesti henkilöillä, jotka ovat muutenkin sairaita.

Työterveyslaitoksen, Helsingin yliopiston sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa huonosti nukkuvat menehtyivät ennenaikaisesti puolitoistakertaa todennäköisemmin kuin hyvin nukkuvat.

Tavanomaisesti nukkuvat naiset menehtyivät ennenaikaisesti seurannassa 7 prosenttia ja miehet 22 prosenttia todennäköisemmin kuin hyvin nukkuvat.

- Krooninen unettomuus lisää monien sairauksien ja tapaturmien riskiä sekä heikentää toimintakykyä ja elämänlaatua. Unen laadun yhteys kuolleisuuteen on kuitenkin huonosti tunnettu. Perimä vaikuttaa unen säätelyyn ja yhdessä ympäristötekijöiden kanssa unihäiriöiden syntyyn, sanoo apulaisylilääkäri Christer Hublin Työterveyslaitoksesta.

Tutkimuksessa kartoitettiin unettomuuden perinnöllisyyttä ja unettomuuteen liittyvää ennenaikaista kuolleisuutta suomalaisessa kaksostutkimusaineistossa. 12 500 aikuisikäistä kaksosta seurattiin vuodesta 1990 vuoteen 2009 saakka.

Viidesosa vastaajista kärsi unettomuudesta. Unettomuusoireet olivat samankaltaisempia identtisillä kaksosilla kuin epäidenttisillä kaksosilla, mikä viittaa perimän vaikutukseen unettomuuden kehittymisessä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.