Mainos

Tutkimus: Vauva muistaa kohdussa kuulemansa sävelmän kuukausia

Suomalaistutkimus on ensimmäinen, joka on mitannut sikiöaikaisten muistijälkien säilymistä aivoissa. Tutkijat uskovat, että vauva pystyy muistamaan sikiöaikana kuulemansa kehtolaulun useita kuukausia. Tämä voi tukea lapsen puheen kehitystä myöhemmin.

Helsingin yliopiston ja Suomen Akatemian tekemässä tutkimuksessa seurattiin 24:ää raskaana olevaa naista raskauden viimeisen kolmanneksen ajan. Puolet naisista soitti sikiöille raskausaikana Tuiki, tuiki tähtönen -melodiaa viitenä päivänä viikossa koko loppuraskauden ajan. Kehtolaulua sikiöaikana kuunnelleiden vauvojen aivot reagoivat sekä syntymän jälkeen että 4 kuukauden iässä tuttuun melodiaan voimakkaammin kuin muiden tutkimukseen osallistuneiden vauvojen aivot. Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, että sikiö oppii tunnistamaan ja muistamaan ympäröivän maailman ääniä.

– Vaikka aikaisemmassa tutkimuksessamme havaitsimme sikiöiden pystyvän oppimaan pieniä ja yksityiskohtaisia puheen piirteitä, emme tienneet, kuinka pitkään vauva muistaa oppimansa. Tulos osoittaa, että vauva oppii jo hyvin nuorena ja oppimisen vaikutukset näkyvät aivoissa pitkään, kertoo kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä väitöskirjaansa tekevä Eino Partanen.

Tutkimustulosta pidetään merkittävänä, sillä muistin varhaisia mekanismeja ei vielä tunneta.

Tutkijat uskovat, että laulu ja puhe ovat sikiölle parasta kuultavaa puheen kehittymisen kannalta. Nykykäsityksen mukaan vauvan aivot käyttävät osin samoja mekanismeja käsittelemään laulua ja puhetta, minkä vuoksi myös laulun kuuleminen voi vahvistaa vauvan puheen kehitystä.

Tutkimuksen on julkaissut arvostettu yhdysvaltalainen tiedejulkaisu PLoS ONE.

Aivojen varhaista kehittymistä tutkitaan myös Työterveyslaitoksen käynnistämässä, laajassa tutkimushankkeessa. Tarkoituksena on tutkia, miten työpaikan melu vaikuttaa sikiön aivoihin loppuraskauden aikana.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.