Tutkimusalus ruotii Helsingin edustan merenpohjaa

Tutkimusalus Muikku lähtee huomenna kartoittamaan Helsingin merialueiden tilaa.

Helsingin kaupungin ympäristökeskus pyrkii selvittämään, toimiiko merenpohja kaupungin edustalla ravinteiden nieluna vai lähteenä. Tulosten perusteella voidaan muodostaa kokonaiskuva myös koko Suomen eteläisen rannikon tilanteesta.

Itämeren huono tila johtuu pohjaan kertyneistä liiallista ravinnemääristä eli fosforista ja typestä. Hapettomissa oloissa fosfori liukenee takaisin veteen ja kuormittaa jatkuvasti merta.

Yleisö pääsee tutustumaan Muikkuun ja tutkimustuloksiin torstaina 10. elokuuta Lyypekinlaiturilla Vanhan kauppahallin luona.

Matkaa voi seurata videoblogin ja Facebookin välityksellä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.