Tutkimuslaitos: Päätökset eivät lisää Suomen laskua

EU-maiden päätökset velkakriisin ratkaisemiseksi eivät tuo suomalaisille lisälaskua, arvioi Palkansaajien tutkimuslaitos.

Ennustepäällikkö Eero Lehdon mielestä päätökset täytyy suhteuttaa vaihtoehtoihin, jotka olivat esillä ennen huippukokousta. Ranska ajoi velkakriisin hoidossa suurempaa yhteisvastuuta, mutta ei saanut tahtoaan läpi.

Lehto pitää suomalaisten kannalta hyvänä, että EU:n vakausrahaston varoihin tukeudutaan vasta viimeisenä vaihtoehtona.

Lehdon mielestä päätökset ovat askel oikeaan suuntaan, vaikka niihin liittyy paljon epävarmuutta.

Vielä ei tiedetä, missä määrin EU:n ulkopuoliset maat ovat halukkaita osallistumaan velkakriisin hoitoon. Riskinä on myös tapa, jolla pankit päättävät vahvistaa vakavaraisuuttaan.

– Jos ne supistavat luotonantoaan, siitä tulee omia ongelmia euroalueelle rahoituksen saatavuuden kautta.

Lehdon mukaan päätösten toteuttamista helpottaa se, että suhdannetilanne on rauhoittunut elokuusta ja Yhdysvalloissa on tapahtunut käänne parempaan.

– Tämä osaltaan vahvistaa pääomamarkkinoita ja varallisuusarvoja. Se helpottaa eurooppalaisten pankkien pääsyä vaikean vaiheen yli.

(MTV3 - STT)

Katso Vesa Kallionpään juttu (Seitsemän uutiset 27.10.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.