Tutkinnanjohtaja: Krp ei liitossa STT:n kanssa

Keskusrikospoliisi sanoo, ettei se ole liittoutunut STT:n kanssa käynnissä olevassa dopingjutussa.

Keskusrikospoliisin (krp) dopingtutkintaan johtava rikosylikomisario Pauli Huuskonen sanoo, ettei poliisi ole liittoutunut Suomen Tietotoimiston kanssa. -On katsottu myös, että krp olisi liittoutunut STT:n kanssa. Se ei pidä paikkaansa, hän sanoo tänään Keskisuomalaisessa ja Savon Sanomissa.

Huuskosen mielestä asianomistajat kertovat tutkinnasta itseään suosien. -Asianomistajat kertovat julkisuudessa asioita kukin tavallaan ja heille edullisimmassa muodossa. Minä en aio olla mukana siinä keskustelussa. -Vaikka en halua sen tarkemmin arvioida, miten oikein kukin on asiat julkisuudessa esittänyt, on ainakin STT näköjään kokenut, että sille on hyötyä ennenaikaisesta uutisoinnista. -Me emme voi mitään sille, että tutkinnan yksi osapuoli sattuu olemaan tiedotusalan valtakunnallinen ammattilainen. He sitten tekevät ne temput, jotka heille näyttävät tulevan asemansa perusteella mahdolliseksi, Huuskonen sanoo.

Huuskonen vakuuttaa, ettei esitutkintamateriaalia ole luovutettu asianosaisille. -Kuulustelujen aikana on tietenkin jouduttu näyttämään faktoja, dokumentteja ja suoria lainauksia. Se on mahdollistanut asianosaisille muistiinpanojen tekemisen. -Ennemmin tai myöhemmin sama julkisuusprosessi olisi käyty, mutta olisin toivonut, että se olisi tapahtunut vasta siinä vaiheessa, kun asianosaisilla todella on kaikki faktat käytössään. Silloin ei olisi tarvinnut turvautua pelkkään muistitietoon, Huuskonen sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.