Tuuli hajottanut merialueiden sinilevälautat

Sinilevät ovat vähentyneet sekä merialueilla että sisävesillä.

Sinilevää

Suomen ympäristökeskuksen ja Merentutkimuslaitoksen leväseurannassa sisävesien 264 havaintopaikasta 43:ssa on havaittu vähäisiä määriä sinilevää. Runsaasti sinilevää on havaittu kahdeksassa järvessä ja erittäin runsaasti Maarian altaassa Turussa ja Littoistenjärvessä Kaarinassa. Sinilevätilanne saattaa vaihdella eri puolilla järveä ja muuttua nopeasti tuulen suunnan ja voimakkuuden mukaan.

Merillä tuulet ovat hajottaneet levälauttoja. Saaristomerellä tai Suomenlahdella ei tämän viikon alussa enää näkynyt pinnassa sinilevää itäistä Suomenlahtea lukuun ottamatta.

Tammion ja Haapasaaren alueella sinilevää on havaittu vielä runsaasti ja Virolahdella vähäisiä määriä. Selkämerellä on ollut sinilevää vain Rauman Poroholmassa. Saaristomerellä Korpoströmissä sinileviä on ollut vähän ja Vehmaan Mynälahdessa runsaasti. Ahvenanmaalla sinilevää on havaittu vähän Maarianhaminassa, Kökarin Karlbyssä ja Lemlandin Järsössä.

Varsinaisen Itämeren altaan viime viikkojen runsaat pintakukinnat ovat selvästi heikentyneet. Suomenlahden avomerialueen pintaveden lämpötila on noin 22 astetta ja sisävesien lämpötila 18-24 astetta Etelä- ja Keski-Suomessa sekä 18-21 astetta Pohjois-Suomessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.