Tuulivoimalle tulossa takaisku – terveysselvitys lykkäämässä tukiaisia

Tuulivoimayhtiöille on tulossa huonoja uutisia, kun Sipilän hallitus julkistaa huomenna ilmasto- ja energiastrategiansa. MTV Uutisten tietojen mukaan tuulivoiman ympäristö- ja terveyshaitoista tehdään riippumaton selvitys ennen kuin uusia tuotantotukia voidaan myöntää.

Työ- ja elinkeinoministeriön teettämä kattava selvitys voi viedä aikaa, sillä haittojen arviointi ei ole helppoa. Päätökset uusista tuulivoimatuista jäävät siis odottamaan selvitystyön valmistumista. Muiden uusiutuvien kuten auringon ja metsähakkeen osalta voidaan edetä tukiratkaisuissa.

Tämä kirjaus on voitto perussuomalaisille, jotka ovat olleet kriittisiä tuulivoiman kalliiden tukiratkaisujen lisäksi myös tuulimyllyjen mahdollisille terveyshaitoille.

Eniten huomiota ovat herättäneet perussuomalaisten työmiehen Matti Putkosen esiin nostamat lepakkokuolemat.

Hallitus julkistaa huomenna ilmasto- ja energiastrategian, jonka kiistakohtia ovat olleet juuri tuulivoimatuet ja kivihiilen kieltäminen tulevaisuudessa lailla. Strategiasta odotetaan merkittäviä päätöksiä myös sähkö-, biokaasu- ja vetyautojen lisäämiselle valtion tukemana. Esillä on ollut uusien teknologioiden autoille hankintatukia ja verohelpotuksia, jotta liikenteen päästöjä saataisiin alaspäin.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.