Työeläkeuudistuksesta kertovat neuvontatilaisuudet vetävät väkeä

Työeläkeuudistuksesta kertovat neuvottelutilaisuudet ovat saanet ihmiset ennätysmäärin liikkeelle. Kaikkiaan eri puolilla Suomea tilaisuuksia järjestetään kahdeksankymmentä.

Tilaisuuksiin on kutsuttu 1940 - 45 syntyneet palkansaajat. Ennalta tilaisuuksiin on ilmoittautunut 13 000 ihmistä.

Tänä iltana eläketietoa jaettiin Oulussa, jossa eläkeneuvonta jouduttiin jakamaan kolmeen pisteeseen kaupungilla, jotta kaikki halukkaat mahtuivat mukaan.

Oululainen Raija Ahtinen kertoi saaneensa vastauksia niihin kysymyksiin, joihin halusi. Myös Pudasjärveläisen Paavo Vikströmin mielestä karkeasti ottaen sekä TELA:n nettisivut ja asiat on hoitettu kokonaisuutena kohtalaisen hyvin.

Eläkeuudistuksen pääperiaate on, että eläkkeelle voi jäädä 63 ja 68 ikävuoden välillä. Mitä pidempään pysyy töissä, sitä suurempi on eläkekertymä.

Työeläkevakuuttajien eli TELA:n mukaan innokkaasti liikkeellä ovat olleet etenkin osa-aikaeläkeläiset ja vähän yllättäin yrittäjät. Väkeä tilaisuudet ovat houkutelleet kolme kertaa odotettua enemmän.

Pääosa neuvontatilaisuuksista on tammi-helmikuussa. Kaikkiaan tilaisuuksia järjestetään eri puolilla Suomea 80. Viimeinen järjestetään Helsingissä toukokuussa.

(MTV3)

Katso Netti-tv:stä Hannu Alstan ja Tomi Einosen jutut sekä TELA:n toimitusjohtajan Esa Swanljungin kommentit.

(Kymmenen uutiset 20.01.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.