Työllisyystavoite karkaa entistä kauemmaksi

Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan työllisten määrä laskee tänä vuonna kokonaistuotannon kasvun nopeutumisesta huolimatta .

Suomen bruttokansantuotteen kasvu nopeutuu valtiovarainministeriön ennusteen mukaan tänä vuonna lähes prosenttiyksikön. Kokonaistuotannon kasvu vauhdittuu 2,0 prosentista 2,9 prosenttiin. Ensi vuonna kasvu hidastuu 2,7 prosenttiin. Talouskasvu on aiempaa tasapainoisempaa, sillä vienti ja investoinnit tukevat kasvua yksityisen kulutuksen rinnalla.

Hallituksen tavoite työpaikkojen lisäämiseksi karkaa budjetin talouskatsauksen mukaan kuitenkin entistä kauemmaksi, vaikka työpaikkojen määrä alkaa uudelleen kasvaa ensi vuonna. Työllisten määrä laskee katsauksen mukaan tänä vuonna toista vuotta. Ensi vuonna valtiovarainministeriö ennustaa työllisyyden sen sijaan kasvavan ja työpaikkojen lisääntyvän jo 12 000 työpaikalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.