Työmarkkinatuesta ei apua nuorten työllistymiseen

Halvat keinot eivät tepsi nuorten työttömyyteen. Esimerkiksi työmarkkinatuella tapahtuva työharjoittelu ei ole juuri auttanut nuoria työhön.

Tukityöllistäminen ja työvoimakoulutus ovat osoittautuneet hyviksi keinoiksi edistää nuorten työttömien pääsyä kiinni työelämään. Sen sijaan edullisin ja samalla yleisin työvoimapolitiikan toimi eli työmarkkinatuella tapahtuva työharjoittelu ei juuri tuota tulosta.

Nuorilla tukityöllistäminen ja työvoimakoulutus paransivat sekä heidän työllistymistään että palkkatulojaan pitkäkestoisesti. Työharjoittelulla ei ollut näihin käytännössä mitään vaikutusta.

Tähän päädytään Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tuoreessa selvityksessä, jossa on vertailtu nuorille suunnattujen työvoimapoliittisten toimien tehokkuutta pitkällä aikavälillä. Vatt seurasi tutkimuksessa vuosina 1995 ja 1996 ensi kertaa työttömäksi jääneiden 16-30-vuotiaiden etenemistä työmarkkinoilla vuoteen 2000 saakka.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.