Työmarkkinatunnustelut jatkuvat huomenna – sopu kaukana

Palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen tunnustelut palkkaneuvotteluiden aloittamisesta ovat päättyneet tältä päivältä.

Keskusteluja jatketaan huomenna Etelärannassa mutta kannat ovat osapuolten mukaan kaukana toisistaan.

Puheenjohtajat korostivat, että kaikilta vaaditaan ajattelun muuttamista, jos edistystä halutaan.

Aiemmin päivällä palkansaajajärjestöt päätyivät omissa neuvotteluissaan hakemaan uutta työmarkkinaratkaisua.

Sekä SAK, STTK että Akava asettavat kuitenkin tiukkoja reunaehtoja neuvotteluille työnantajapuolen kanssa.

Järjestöt korostavat tasa-arvoa ja ostovoimaa lisääviä palkankorotuksia. Työnantajapuoli on aiemmin esittänyt nollakorotuksia, jotka eivät käy palkansaajapuolelle. Lyly ei kerro, minkä suuruisia palkankorotuksia SAK:n liitot palkkaneuvotteluilta odottavat. Helsingin Sanomien mukaan ay-liike vaatisi vähintään prosentin lisää kuukausipalkkoihin.

EK odottaa valtiovallalta päätöksiä

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen mukaan lähipäivinä pitää syntyä päätös, onko varsinaisille neuvotteluille edellytyksiä.

Häkämies odottaa yhä valtiovallan mukaantuloa. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ei maanantaina luvannut mitään konkreettista vastaantuloa palkkaneuvottelijoille.

SAK:n hallituksen kokouksessa vieraillut Urpilainen sanoi, että hallitus odottaa ensin järjestöiltä päätöstä neuvottelujen aloittamisesta. Vasta kun on olemassa jonkinlainen näkemys ratkaisun sisällöstä, hallitus tekee päätöksensä keinoista ja niiden suuruusluokasta.

Häkämies puolestaan arvioi, että valtiovallan päätöksillä voisi olla merkittävä vaikutus sille, päästäänkö neuvottelut aloittamaan.

– Liikahtamista tarvitsee tapahtua puolin ja toisin, että tämä lähtee liikkeelle, mutta niin kauan kuin on aikaa, on mahdollisuuksia, sanoi Lyly.

Lyly ei usko, että valtiovalta antaa järjestöille lupauksia.

– Meidän kaavailumme pitää olla pidemmällä ennen kuin valtiovallalta voidaan edes odottaa mitään indikaatioita asioista, joilla he ovat valmiita ratkaisua tukemaan.

Hallituksen kehysriihi on 21. maaliskuuta. Järjestöiltä odotetaan esitystä mahdollisesta keskitetystä palkkaratkaisusta muutamaa päivää ennen, noin 19. maaliskuuta mennessä.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.