Työministeri lupaili veroporkkanaa, jos palkkaratkaisu on maltillinen

Työministeri Lauri Ihalainen (sd) toivoo maltillista palkkaratkaisua ja lupailee valtion tulevan vastaan esimerkiksi verotuksessa ja väylämaksuissa.

– Suomi on äärimmäisen haavoittuva maa sille, mitä maailmalla tapahtuu. Meidän pitäisi nyt rakentaa tämän talouskriisin yli kansallista siltaa ja yhteistyöpolitiikkaa, se on aina ollut Suomen voima selvitä kriiseistä, Huomenta Suomessa vieraillut työministeri ja entinen SAK:n puheenjohtaja Ihalainen sanoi.

Ihalaisen mukaan nyt tarvitaan neljä asiaa.

– Ensinnäkin nyt budjettiriihessä realisoidaan jo kehysriihessä sovittu merkittävä elvytyspaketti. Toiseksi tarvitsemme nopeasti vaikuttavan työllisyyspaketin. Kolmas on rakenteelliset uudistukset. Ja mikä tärkeintä, me tarvitsemme työllisyyttä tukevan yhteisen työmarkkinaratkaisun.

Ihalaisen mukaan yhteinen työmarkkinaratkaisu olisi tärkeä kilpailukyvyn, ostovoiman, vakauden ja ennustettavuuden kannalta.

– Vertaisin 1990-luvun talouskriisiin. Konsepti, jolla Suomi silloin nostettiin jaloilleen oli se, että poliittinen puoli teki jämäkkää finanssipolitiikkaa ja työmarkkinajärjestöt tekivät yhteistä politiikkaa. Ja ne yhteensovitettiin. Tämä konsepti olisi nytkin erittäin hyvä.

Ihalainen kannustaa maltillisiin palkankorotuksiin.

– Valtiontalouden liikkumavara ei ole suuri, sen kaikki tietävät. Mutta jos palkkaratkaisu on maltillinen ja järkevä, valtio voi tukea ostovoiman kasvua ja tulla vastaan verotuksessa. Lähinnä itse ajattelisin, että osittaisessa asteikkojen tarkistuksessa. Sitten voi olla elinkeinoelämälle väylämaksut tai palkansaajille kilometrikorvaukset. Tämäntyylisiä, Ihalainen sanoi Huomenta Suomen lähetyksessä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.