Työn verotusta kevennetään: "Selkeästi vaikutusta ostovoimaan"

Danske Bankin pääekonomistin mukaan työn verotuksen keventämisellä on jo selkeästi vaikutusta kuluttajien ostovoimaan.

Tänään päättyneissä minihallitusneuvotteluissa päätettiin keventää muun muassa työn verotusta yli 400 miljoonalla eurolla. 

– Se on sen kokoinen paketti, että sillä on vaikutusta kuluttajien ostovoimaan. Näyttää kohdistuvan matalatuloisempiin, joilla on taipumus käyttää se mitä saadaankin, Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi MTV3:n Seitsemän uutisissa.  

Kuoppamäki pitää hienona, että neuvotteluissa saatiin aikaiseksi tällainen ohjelma. 

– Mittakaavaa hieman isompi kuin ennakolta osasi odottaa. Etenkin työllisyyttä tukea elementtejä löytyy. Jos kasvua miettii, tarvitaan vetoapua myös ulkomailta viennin kautta. Ei me pelkästään kotimaisen kysynnän avulla kasvua saada. 

Valtion velkaantumisen arvioidaan taittuvan vuonna 2018. 

– On tietysti ikävää, että valtionvelka nousee yli 60 prosenttiin, ja tämä taittuminen siirtyy ja siirtyy. Ei ole katastrofi Suomen kannalta, että se taittuisi vasta vuonna 2018. Eivät kansainväliset sijoittajat ole tästä olleet niin huolissaan.  

 

  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.