Työnantajapuoli hyväksyi Tehy-esityksen

KT:n mukaan hoitajien palkat nousevat 16 prosenttia. Palkkaratkaisun kustannusvaikutuksiksi se laskee noin 500 miljoonaa euroa vuodessa.

Myös Kunnallisen työmarkkinalaitoksen (KT) valtuuskunta on hyväksynyt sovintolautakunnan esityksen hoitajien palkkakiistassa. Työnantajapuolen mukaan hoitajien palkat nousevat neljässä vuodessa noin 16 prosentttia.

KT toteaa, että sovintoehdotus on annettu pöytäkirjan muodossa ja että se sitoo osapuolia työehtosopimuksen oikeusvaikutuksin. Kyseessä ei ole Tehyn oma sopimus.

Pöytäkirja koskee työnantajapuolen mukaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen soveltamisalalla työskenteleviä Tehyn jäseniä.

Sovintoehdotuksessa on neljä yleiskorotusta: 4 %:n yleiskorotus 1.2.2008, 2,4 % 1.9.2008, 0,5 % 1.5.2009 ja 2,4 % 1.9.2009. Lisäksi ensi kuussa maksetaan 270 euron kertakorvaus Tehyn jäsenille.

Sovintoehdotukseen sisältyy myös samapalkkaisuuden edistämiseksi tarkoitetut erät vuosina 2008 ja 2010.

Sovintoehdotus nostaa KT:n mukaan Tehyn jäsenten palkkoja sopimuskaudella keskimäärin 15,7 – 17,7 %. Sen kustannusvaikutus on noin 500 miljoonaa euroa vuodessa.

Sovintoehdotuksen mukaan Tehy peruuttaa työtaistelutoimet ja kunnat sekä kuntayhtymät katsovat Tehyn joukkoirtisanoutumiset peruuntuneiksi. Palvelussuhde jatkuu keskeytymättä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.