Työolotutkimus: Pomotus lisääntyy

Työolobarometrin mukaan työpaikan varmuus on ainoa tekijä, joka on parantunut selvästi.

Työntekijät kokevat omaa työtänsä koskevien vaikutusmahdollisuuksien heikentyvän. Työministeriön työolobarometrin mukaan palkansaajat katsovat työn mielekkyyden vähenevän samalla kun niin sanottu pomotus lisääntyy.

Lääkkeeksi vallitsevaan tilanteeseen työministeri Tarja Filatov tarjoaisi johtamistaitojen kehittämistä.

- Kun kysytään, onko työn mielekkyys edennyt positiivisesti vai negatiivisesti, niin se hyvin usein liittyy johtamiseen ja jos koetaan, että oma läheinen esimies onkin parempi, niin silloin myös työn mielekkyys lisääntyy, Filatov sanoo.

Eri sektoreiden ja työpaikkojen väliset erot ovat kasvaneet. Etenkin kuntien työntekijöiden jaksamisvaikeudet lisääntyvät.

Kehitys on kuluneen vuoden aikana ollut ristiriitaista. Palkansaajat kokevat työmarkkina-asemansa vahvistuneen enemmän kuin vuosiin. Yksityisellä sektorilla luotetaan myös oman työpaikan talouden vahvistumiseen.

Työpaikan varmuus on kuitenkin ainoa tekijä, joka on selvästi parantunut kolmen vuoden aikana. Sen sijaan tasapuolisen kohtelun, voimavarojen ja kannustavuuden arvosanat ovat alentuneet.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 07.12.2006)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.