Työpaikkaliikuntaan satsataan yhä enemmän

Työpaikkaliikunnan investoinnit ovat viime vuosina kasvaneet rajusti. Työpaikkaliikunnan barometrissä investointien suuruudeksi arvioitiin viime vuonna peräti 280 miljoonaa euroa.

Kuntoliikuntaliiton tekemien tutkimusten mukaan investointien kasvu työpaikkaliikuntaan kahden viime vuoden aikana oli lähes 40 prosenttia. Liiton laskelmien mukaan tämä tarkoittaa 135 euron panostusta työntekijää kohti. Investointien motiiveiksi yritykset ilmoittivat työkyvyn ja työvireyden kehittämisen.

Selväsi yleisin tuettu liikuntamuoto tai laji oli viime vuonna kuntosaliliikunta eri muodoissaan 74 prosentin osuudella. Seuraavina tulevat uimaliikunta 44 prosentin tukiosuudella ja joukkuepalloilulajit 30 prosentin osuudella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.