Työpaikkoja äkisti menettäneille kunnille tukirahaa

Kolme uutta aluetta saa äkillisen rakennemuutoksen alueen aseman.

Lisää tukea voidaan myöntää Heinolan, Keski-Karjalan ja Koillis-Savon seutukunnille. Kunkin alueen ongelmana on työpaikkojen äkillinen vähennys.

Valtio voi suunnata näille alueille erityistukea esimerkiksi työllistäviin investointeihin. Ensi vuoden budjettiin tukiin on varattu 17 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.