Työryhmä sallisi palkkojen alentamisen

Hallituksen globalisaatiotyöryhmä aikoo esittää heikosti menestyville yrityksille oikeutta alentaa työntekijöidensä palkkoja. Palkansaajajärjestöt tyrmäävät ajatuksen.

Työmielenosoitus

Hallituksen asettaman globalisaatiotyöryhmän selvityksestä ennakkotietoja kertovan Kauppalehti Presson mukaan työryhmä tulee esittämään, että yritykset voisivat poiketa alan työehtosopimuksesta ja laskea palkkoja, jos vaihtoehtona olisi edessä irtisanomisia tai lomautuksia.

Työryhmä myös laajentaisi paikallisen sopimisen kaikkiin yrityksiin. Muutoin keskitetyn tulopoliittisen sopimusjärjestelmän perusteet voisivat selvityksen ehdotuksien mukaan säilyä ennallaan.

Suomi maailmantaloudessa -selvitystyön loppuraportti luovutetaan pääministeri Matti Vanhaselle tiistaina. Ryhmää on vetänyt valtiovarainministeriön ylijohtaja Anne Brunila.

Ay-liike tyrmää palkkaleikkaukset

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtajan Mikko Mäenpään mukaan ajatus palkkojen alentamisesta irtisanomisten välttämiseksi on mahdoton.

Mäenpää muistuttaa, että tällä hetkellä eletään tilanteessa, jossa hyvin menestyvät yritykset irtisanovat ihmisiä.

Mäenpää toivoo, etteivät työryhmän esitykset sotkisi hyvin alkaneita tuloneuvotteluita.

(MTV3-STT)

Ay-liike tyrmää ajatuksen alentaa palkkaa irtisanomisten välttämiseksi.

(Kymmenen uutiset 06.11.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.