TV-Opas

Työryhmän sote-pommi: Ammattilaisia valmistuu yli tuhat liikaa joka vuosi

Ensi vuosikymmenen alussa Suomessa valmistuu joka vuosi yli 1000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista enemmän kuin mikä on on työvoimatarve. Valmistuneissa on siis noin viidennes ylitarjontaa.

Näin arvioi RAKE-työryhmän raportti. Näin siis alalla, jolla on huudettu vuosikausia työvoimapulaa.


Kun työvoimapula oli nähtävissä, ottivat ammattikorkeakoulut härkää sarvista ja lisäsivät koulutuspaikkoja. Viime vuosina koulutus onkin keskittynyt melko voimakkaasti sote-alalle.

Asiantuntijan mukaan aloituspaikkalisäyksissä on liioiteltu.

– On saattanut käydä niin, että [työvoimapulaan] on ylireagoitu. Esimerkiksi ammattikorkeakoulututkinnon aloittaneiden määrä on sote-alalla noussut 30 prosentilla viimeisen kymmenen vuoden aikana, samaan aikaan kun kaikkien aloittaneiden määrä on pysynyt samana, selventää koulutustarvearvioita tehnyt Jukka Jonninen Metropolian ammattikorkeakoulusta.

– Sote-ala on vetovoimainen ala. Ja koulutus alalle on kohtuullisen edullista. On siis hyvin ymmärrettävää, että näin on tapahtunut, Jonninen jatkaa.

Viiden vuoden kuluttua ammattikorkeakouluista valmistuu yli 8000 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista vuodessa. Tämä tarkoittaa ensi vuosikymmenen alussa vuosittain yli tuhatta sote-ammattilaista enemmän kuin työvoiman tarve vaatisi.

Vuonna 2022 luvun arvioidaan olevan yli 1300 valmistunutta enemmän kuin mitä työmarkkinoilla on tilaa – viidennes kaikista sote-alan valmistuneista. 

Keskeinen syy tähän on RAKE-työryhmän mukaan se, että väestön ikääntymisen tahdin on arvioitu hiipuvan noin kymmenen vuoden kuluttua.

Rahaa kaikista valmistuneista

Pelkästään pääkaupunkiseudun Metropolian ammattikorkeakoulussa opiskelee tällä hetkellä lähes tuhat tulevaa sairaanhoitajaa. Oppitunnilla ennakoitu ylitarjonta ei vakuuta.

– Uskon, että sairaanhoitajia tullaan aina tarvitsemaan, sanoo opiskelija Tiia Ronkainen.

– Uskon, että töitä riittää koulun jälkeen. Kyllä se paljon valoisemmalta näyttää ainakin edelliseen omaan ammattiin [elektroniikka-asentaja] verrattuna, kun katsoo mol.fi-sivuja, toteaa opiskelija Bertram Lahdenperä.

Ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli muuttuu vuonna 2017. Tuolloin tutkintoleikkurit vaikuttavat siihen, kuinka suuresta joukosta valmistuneita oppilaitoksille maksetaan.

Siihen asti ammattikorkeakouluille maksetaan valmistuneista, oli heitä kuinka paljon tahansa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.