Työsuojelupiiri moittii kodinkoneliikkeiden ilmiantopuhelinta

Uudenmaan työsuojelupiiri moittii Gigantin ja Markantalon ilmiantopuhelinta, johon työntekijät voivat ilmoittaa nimettöminä esimerkiksi varkauksia ja turvallisuusrikkeitä.

Työsuojelupiirin mukaan puhelinpalveluun liittyy oikeusturvaongelmia, sillä ilmiannon kohteella pitäisi olla oikeus tietää ilmiannon tekijä ja syy.

Työsuojelupiirin mukaan ilmiantopuhelin ei paranna työpaikan ilmapiiriä, vaan saattaa jopa heikentää sitä. Piiri huomauttaa, että käyttöönottoa olisi pitänyt käsitellä yhteistoimintamenettelyssä.

Gigantti ja Markantalo ovat jakaneet työntekijöilleen Ilmaise huolesi -otsikoitua korttia, jossa on ollut puhelinpalvelun numero. Yhtiöt kuuluvat molemmat kansainväliseen DSG International -ketjuun, jossa puhelinpalvelu on ollut yleinen käytäntö.

Ilmiantopuhelin tuli julkisuuteen helmikuussa, jolloin Palvelualojen ammattiliiton PAMin edustaja luonnehti sitä Suomen työmarkkinoille vieraaksi, ylikansallisen omistuksen kautta levinneeksi "taudiksi".

Yhtiöt puolustavat palvelua muun muassa sillä, että työntekijät voivat kertoa myös syrjinnästä, häirinnästä ja kiusaamisesta. Työsuojelupiirin mukaan näissä asioissa tulee ensisijaisesti ottaa yhteyttä omaan esimieheen tai tämän esimieheen.

Työsuojelupiirin selvityksen mukaan puhelinpalveluun ei ole toistaiseksi tullut soittoja.

Suurennuslasin alla

Työsuojelupiirin tarkastaja Pirjo Taimitarha kehottaa tarkastuskertomuksessaan Gigantin ja Markantalon työsuojelutoimikuntia seuraamaan ilmiantopuhelimen toimintaa kokouksissaan. Kokouspöytäkirjoihin tulee kirjata mahdollisten ilmiantosoittojen työpaikalla aiheuttamat toimet.

Taimitarha on selvittänyt PAMin aloitteesta, noudattaako ilmiantopuhelin työsopimuslakia, työturvallisuuslakia ja lakia yksityisyyden suojasta työelämässä. Taimitarhan mukaan toiminnan laillisuudesta on vaikea sanoa vielä mitään, kun puhelinpalveluun ei ole toistaiseksi soitettu.

- Me seuraamme nyt miten tämä järjestelmä toimii, Taimitarha sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.