Työsuojelutarkastaja iski kesätyöpaikoille: Monelta puuttui työterveyshuolto

Useilta kesätyöntekijöiltä on puuttunut lainmukainen työterveydenhuolto.

Etelä-Suomen sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastojen tekemissä tarkastuksista noin puolelle kesätyöntekijöistä ei ollut järjestetty työterveydenhuoltoa.

Lisäksi puutteita havaittiin muun muassa työnteon ehtojen kirjaamisessa ja ohjeistuksessa väkivaltatilanteita varten.

Etelä-Suomen alueella työsuojelutarkastajat valvoivat elokuun alkuun mennessä noin kuuttakymmentä työpaikkaa. Länsi- ja Sisä-Suomen alueella tarkastuksia oli tehty 26. Tarkastuksia on tehty muuan muassa kesäkahviloihin, jäätelökioskeihin ja ravintoloihin.

Aluehallintovirastoissa kuitenkin arvioitiin, että kesätyönantajat tietävät nykyisin paremmin velvollisuutensa kesätyöntekijöitä kohtaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.