Työsuojelutarkastajat iskivät Linnanmäelle

Työsuojeluviranomainen antaa Linnanmäen huvipuiston johdolle toimintaohjeita työntekijöiden kohtelusta. Etelä-Suomen aluehallintoviraston tarkastajat kävivät tänään tutkimassa huvipuiston työolot.

Viranomaiset halusivat selvittää, pitävätkö Ylen A-studiossa viime viikolla esitetyt väitteet työntekijöiden kohtelusta paikkansa.

Tarkastajat haastattelivat Linnamäellä laitetyöntekijöitä ja työnantajan edustajia. Lisäksi he jättivät 25 työntekijän täytettäväksi kyselyn tehtävien kuormittavuudesta. Työsuojeluvaltuutettu jakaa kyselyt yhden hengen työpisteissä työskentelevien täytettäväksi.

Tarkastaja Antti Saarisen mukaan tauot toimivat yleensä moitteetta työpisteissä, joissa on useampi työntekijä.

Aluehallintovirasto tekee haastatteluiden ja kyselyn perusteella tarkastuskertomuksen. Samassa yhteydessä huvipuiston johto saa viranomaiselta toimintaohjeita työntekijöiden kohtelusta, Saarinen arvioi.

Tarkastuskertomuksen odotetaan valmistuvan noin kuukauden päästä.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.