TV-Opas

Työtaistelu lamauttaisi Finnairin liikenteen lähes kokonaan

Finnairin mukaan työtaistelutoimet lamauttaisivat yhtiön lentoliikenteen lähes kokonaan vähintään yhdeksäksi päiväksi, vaikka osa liikenteestä rajattaisiin työtaistelun ulkopuolelle. 

Finnair pystyisi lentämään 15.-23. marraskuuta päivittäin joitakin Euroopan-lentoja ja kaukolennoista yhden päivittäisen vuoron Bangkokiin. Myös lomalennot lennettäisiin.  

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys ja Ilmailualan Unioni ovat uhanneet lakolla, jos työehdoista ei ylihuomiseen mennessä päästä sopuun.  

Lentoemännät ja stuertit sekä maapalveluiden työntekijät menisivät lakkoon vuorokaudeksi perjantaina kello 15. Lakkoilua jatkuisi pätkitellen ensi viikon lauantaihin. Lakko peruisi myös Blue1:n lentoja. 

Finnairin mukaan asiakkaat voivat jo nyt siirtää maksutta lakkopäiville ajoittuvia matkojaan yhtiön nettisivuilla annettavien ohjeiden mukaisesti. 

Lentojen tilannetta voi seurata Finnairin nettisivuilta. Perutuista lennoista tiedotetaan myös tekstiviesteillä ja Twitterissä. Perutuista matkoista voi hakea rahojaan takaisin, ja korvaavia reittejä tarjotaan mahdollisuuksien mukaan.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.