Työtapaturmien määrä laskussa

Työtapaturmien määrä laski viime vuonna lähes viiden vuoden yhtäjaksoisen kasvun jälkeen. Myös kuolemaan johtaneiden työtapaturmien määrä laski edellisvuoteen verrattuna. Viime vuonna ilmoitettiin yhteensä 171 kuolemantapausta. Asbesti on suurin syyllinen viime vuonna sattuneisiin ammattitautikuolemiin. Viimevuotisista 107 ammattitautikuolemasta asbestin aiheuttamia oli peräti 103.

Keuhkoröntgenissä

Apulaisjohtaja Pertti Pukkila Tapaturmavakuutusten liitosta (TVL) sanoo asbestikuolemien määrän nousseen tasaisesti koko viime vuosikymmenen. Kuolleet ovat yleensä olleet työkyvyttömyyseläkkeellä olleita miehiä. Heidän asbestialttiutensa on peräisin pääasiassa telakoilta tai rakennustyömailta 1960- ja 1970-luvulta.

Työpaikkana rakennustyömaa on edelleen vaarallisin. Työmailla sattui yhteesä yli 16 000 korvaukseen johtanutta työtapaturmaa ja ammattitautitapausta.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.