Työterveyslaitos puolustaa Kela-korvauksia

Työterveyslaitos vastustaa ajatusta työterveyshuollon Kela-korvausten poistamisesta.

Kela-korvausten poistoa ehdotettiin aiemmin tällä viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) raportissa, joka luovutettiin peruspalveluministeri Paula Risikolle (kok.). Työnantajat eivät enää saisi Kela-korvausta työntekijöille tarjotuista sairaanhoitopalveluista. Työnantajien pitäisi joko maksaa palvelut kokonaan, tai työntekijöiden pitäisi siirtyä perusterveydenhuollon puolelle.

Työterveyslaitoksen mukaan korvauksista luopuminen heikentäisi ratkaisevasti työterveyshuollon mahdollisuuksia tukea suomalaisten työkykyä. Näin on aiemmin käynyt esimerkiksi Ruotsissa.

Laitoksen mukaan työterveyshuollon usein nopeasti saatavilla oleva apu lyhentää sairauspoissaoloja ja hillitsee sairastumisista aiheutuvia kuluja. Lisäksi työterveyshuollon palveluilla on tärkeä ennalta ehkäisevä rooli.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.