Työttömyys aleni syyskuussa viime vuodesta

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan syyskuussa 230 000 eli 22 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli 9,1 prosenttia eli 1,1 prosenttiyksikköä alempi kuin viime vuoden syyskuussa.

Miesten työttömyysaste oli 7,6 ja naisten 10,7 prosenttia. Miesten työttömyysaste aleni enemmän kuin naisten. Työllisyys on kohentunut viime vuoden syyskuuhun nähden. Työllisiä oli syyskuussa työvoimatutkimuksen mukaan 74 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15-64-vuotiaista oli syyskuussa 65,9 prosenttia eli kaksi prosenttiyksikköä suurempi kuin viime vuoden syyskuussa. Kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli syyskuussa 66,5 prosenttia. Toimialoista työllisyys lisääntyi syyskuussa eniten julkisissa ja muissa palveluissa, rakentamisessa sekä kaupassa ja majoitustoiminnassa. Työpaikat lisääntyivät kaikissa lääneissä. Suhteellisesti eniten ne lisääntyvät Lapin läänissä.

Työttömiä työnhakijoita vähemmän

Työvoimatoimistoissa oli syyskuun lopussa kaikkiaan 328 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömiksi työnhakijoiksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni viime vuoden syyskuuhun verrattuna noin 20 000 hengellä.

Työttömyys laski kaikkien työvoima- ja elinkeinokeskusten alueilla lukuunottamatta Satakuntaa, jossa työttömyys kasvoi. Työvoimapoliittisilla toimilla sijoitettujen määrä väheni viime vuoden syyskuusta 9000:lla. Tointen piirissä oli 4,3 prosenttia työvoimasta. Työvoimatutkimuksen mukaan 15-24-vuotiaiden työttömyysaste eli oli 17,6 prosenttia eli 1,8 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin vuotta aiemmin.

Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 40 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä laski edellisvuodesta 3000:lla.

Tasoitettu työttömyys 9,8 prosenttia

Työttömyys aleni edelleen työllisyyden kasvua hitaammin, koska työvoiman ulkopuolelta hakeutui lisääntyvässä määrin väkeä työmarkkinoille. Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli syyskuussa 9,8 prosenttia.

Palkansaajia oli 75 000 enemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Jatkuvaa kokoaikatyötä tehneiden palkansaajien määrä lisääntyi 54 000:lla ja osa- ja määräaikaisten lähes 20 000:lla.

Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin syyskuussa 18 000 uutta avointa työpaikkaa eli tuhat enemmän kuin viime vuoden syyskuussa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.