Työttömyys laski hieman

Työttömyys on laskenut hieman viime vuodesta. Työttömiä oli 23 000 vähemmän kuin viime vuonna, eli kaikkiaan 241 000. Työllisten määrä pysyi kesäkuussa ennallaan.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömyysaste oli kesäkuussa 8,9 prosenttia. Työttömiä oli 23 000 vähemmän kuin viime vuonna, eli kaikkiaan 241 000.

Työllisyysaste se sijaan oli 70,5 prosenttia eli työllisten määrä pysyi kesäkuussa ennallaan verrattuna edellisvuoteen.

Yrittäjiä oli 25 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Palkansaajien määrä sitä vastoin väheni 26 000:lla edellisvuodesta. Palkansaajista niin sanotussa epätyypillisessä työsuhteessa olevista määräaikaisten määrä väheni 24 000:lla ja osa-aikaisten kasvoi 14 000:lla.

Edellisen vuoden kesäkuuhun verrattuna työllisyys lisääntyi teollisuudessa.

Työpaikat vähenivät rakentamisessa sekä terveys- ja sosiaalipalveluissa.

Työpaikat lisääntyivät Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen lääneissä ja vähenivät Itä-Suomen läänissä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.