Työttömyysaste laski alle 8 prosenttiin

Työttömyys väheni viime vuonna selvästi. Koko vuoden työttömyysaste laski Tilastokeskuksen tänään julkistaman työvoimatutkimuksen mukaan 7,8 prosenttiin. Vuonna 2010 työttömyysaste oli 8,4 prosenttia.

Työllisten määrä kasvoi viime vuonna 27000 hengellä. Työllisiä oli koko viime vuonna keskimäärin 2 474 000. Työllisyysaste nousi 68,6 prosenttiin eli 0,8 prosenttiyksikköä suuremmaksi kuin vuotta aiemmin.

Suurin työllisten kasvu tapahtui sosiaali- ja terveyspalveluissa. Alan työntekijöiden määrä lisääntyi viime vuonna 17 000 hengellä. Kuljetuksen ja varastoinnin työntekijämäärä supistui 9000 hengellä.

Joulukuussa työttömyysaste laski aiemmin viikolla julkaistujen tietojen mukaan 7,4 prosenttiin. Lasku vuotta aiemmasta oli puoli prosenttiyksikköä.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.