Typpihappoa sisältänyt junavaunu kaatui Siilinjärvellä

Vaunu sisälsi noin 30 kuutiota typpihappoa. Onnettomuus johtui inhimillisestä erehdyksestä.

Siilinjärvellä Pohjois-Savossa on kaatunut aamulla junavaunu, joka sisälsi typpihappoa. Onnettomuus tapahtui Kemiran Siilinjärven-tehtaiden ratapihalla hieman ennen puoli seitsemää.

Kaatuneessa vaunussa oli noin 30 kuutiota typpihappoa. Happoa tihkui pakoventtiilin kautta kuuden tunnin aikana vajaan ämpärillisen verran, mutta vuoto saatiin kokonaisuudessaan talteen.

Onnettomuuden aiheutti inhimillinen erehdys, jonka vuoksi niin sanotut suistajat olivat raiteilla, joille typpihappokuormassa olleet vaunut ohjattiin.

Onnettomuuspaikan raivaustöihin päästiin puolenpäivän tienoilla. Kaatunut onnettomuusvaunu sekä toinen raiteilta suistunut, mutta pystyssä pysynyt vaunu tyhjennettiin lasteistaan siirtopumppujen avulla säiliöautoihin. Tyhjennyksen jälkeen kaatunut vaunu siirrettiin sivummalle ja toinen vaunu nostettiin takaisin raiteille.

Onnettomuuspaikan raivaus ja vaunujen nosto suoritettiin VR:n kalustolta, joka hälytettiin paikalle Pieksämäeltä.

Kuopion aluepelastuslaitoksen mukaan onnettomuudesta ei aiheutunut vaaraa ihmisille eikä ympäristölle, sillä vuoto ei päässyt leviämään.

Onnettomuudella ei ollut vaikutusta Siilinjärven-tehtaiden toimintaan, Kemiralta kerrotaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.