Uhanalaisille tiikereille yllätyskolmoset! Iloinen perheuutinen Korkeasaaressa

Korkeasaaren eläintarha tiedotti keskiviikkona iloisesta perheuutisesta.

Vasta sukukypsyyden saavuttanut amurintiikeri synnytti kolme pentua, joita se nyt imettää ja hoivaa. Ensisynnyttäjien pentueilla on pienemmät selviytymismahdollisuudet, mutta Korkeasaaren pennut ovat nyt kahden viikon ikäisinä jo ohittaneet kriittisimmän ikävaiheen. 

Amurintiikeri on erittäin uhanalainen tiikerin alalaji, jota elää Venäjän Kaukoidässä noin 500 yksilöä. Korkeasaareen on toivottu lisääntyvää tiikeriparia jo pitkään. Uros valittiin Leipzigin eläintarhasta Saksasta ja naaras ruotsalaisesta Nordens Arkista. Puolitoistavuotiaina Korkeasaareen muuttaneista tiikereistä tuli pari, joka on viettänyt yhdessä aikaa viime syksystä saakka.

Arvio pentujen syntymisajasta piti viikon tarkkuudella. Muutamaa tuntia ennen synnytystä emo peuhasi pesän pahnat uusiksi, eikä sillä ollut ruokahalua. Pennut synnytettyään emo rauhoittui. Tiikerinpesän lähistö on rauhoitettu, sillä pennut pysyvät pesässä vielä useita viikkoja, eivätkä ole yleisön nähtävillä.

Edellisen kerran Korkeasaaressa nähtiin tiikeripentue 18 vuotta sitten.

Lähde: Korkeasaari

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.