Ukkosmyrskyt tekivät vahinkoja ympäri maata

Suomen yli kulkeneet ukkosrintamat ovat aiheuttaneet vahinkoja monilla paikkakunnilla. Porissa kadut tulvivat ja olivat monesta kohtaa poikki illansuussa. Pelastuslaitos on saanut Vähärauman alueelle ja Länsi-Poriin kymmeniä hälytyksiä kaatuneiden puiden ja tulvivien kellarien vuoksi.

Keski-Suomessa Uuraisilla iltapäivän ukkonen kaatoi satoja puita. Kaatuneet puut ovat estäneet liikennöinnin Pitkäniemessä sijaitseville kesämökeille. Pelastuslaitos on järjestänyt mökkiläisille kuljetuksen vesiteitse.

Seitsemän ihmistä joutui veden varaan, kun kova tuli kaatoi purjeveneen Raippaluodon Revöfjärdenillä Mustasaaressa. Heidät saatiin kuitenkin pelastettua nopeasti.

Ukkonen on sytyttänyt myös useita palonalkuja ja maastopaloja Lounais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Lyhyet sähkökatkot ovat häirinneet tuhansia kotitalouksia.

Iltapäivään mennessä Suomeen on iskenyt yli 13 000 salamaa.

Ukkonen myöhästytti junia pääradalla

Junat ovat myöhästelleet tänään pääradalla, koska ukkonen vioitti liikenteenohjausjärjestelmää Tampereen ja Seinäjoen välillä. Liikenneviraston mukaan myöhästymiset ovat olleet pahimmillaan tunnin luokkaa.

Vian korjaus on jatkunut myöhään illalla.

Myös Jyväskylän ja Pieksämäen välisellä rataosalla junat ovat myöhästelleet niin ikään liikenteenohjausjärjestelmän vikojen takia lauantaina. Myöhästymiset ovat olleet noin puoli tuntia.

Myös tämän vian korjaus on jatkunut iltaan asti.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.