Mainos

Ukkosta ja salamointia – läntisessä Suomessa useita paloja

Ukkoskuurojen salamat ovat sytyttäneet tulipaloja läntisessä Suomessa aamupäivällä ja aamulla. Salamien sytyttämät palot eivät tiettävästi ole aiheuttaneet henkilövahinkoja.

Ukonilman kaatamat puut katkaisivat junaradan Lahden ja Riihimäen välillä, minkä lisäksi puita on kaatunut maanteille. Sateet ovat aiheuttaneet myös vesivahinkoja.

Tällä päivälle on ennustettu voimakkaita sadekuuroja eteläiseen ja keskiseen Suomeen.

Pohjanmaan Laihialla omakotitalo tuhoutui pahoin aamulla palossa, joka sai alkunsa salamasta. Myös Pohjanmaan Kruunupyyssä salama sytytti aamupäivällä palon rakennuksen välikatossa. Pirkanmaan Parkanossa puolestaan tulen epäillään päässeen irti samasta syystä sahan purusiilossa.

Aiemmin aamulla sammutettiin salaman sytyttämä omakotitalon palo Porissa.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.