Ulkoministeriö arvostelee EU:n neuvottelukykyä

Ulkoministeriön muistion mukaan EU on tehnyt liian suuria myönnytyksiä muun muassa maatalouden suhteen.

Ulkoministeriö arvioi, että Euroopan unionin taktiikka maailman kauppajärjestön WTO:n neuvotteluissa on epäonnistunut. EU on tehnyt ministeriön mukaan liian pitkälle meneviä myönnytyksiä tilanteessa, jossa muut neuvottelijat eivät näytä joustaneen, kirjoittaa Kauppalehti.

Ulkoministeriön arviot selviävät sen heinäkuun lopulle päivätyssä muistiossa, joka ei ole julkinen. Muistion mukaan EU on luopunut vaatimuksistaan muun muassa maatalouden suhteen saamatta myönnytyksiä neuvottelukumppaneilta.

Suomalaisia WTO-säännöt koskettavat muun muassa EU:n sokeriuudistuksen välityksellä. EU-komissio ehdotti kesäkuussa, että sokerijuurikkaan hintaa pudotetaan yli 40 prosenttia. EU:n tuotantotukien leikkaaminen vähentää komission mukaan sokerintuotantoa Suomessa merkittävästi.

Suomi on ilmaissut huolensa EU:n tekemistä myönnytyksistä komissiolle. EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson on muistion mukaan luvannut, että EU ei aio olla WTO-neuvotteluissa pelkkä maksumies.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.